Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Keskisuomalainen ruokablogi, jossa leipomisen ja kokkailun ohella välillä ollaan myös pihalla ja toisinaan sitten askarrellaan.

Sivut
Haku

Kaarnasydän ja sammalkranssi-kirja (Miia Seppälä)



 


Sain äidiltäni tällaisen ihanan kirjan. Kirjasta löytyi monia tuttuja ohjeita, joita olikin jo tullut testattua. (Mm. Lumiukkosoppa, sytykeruusut, kukka-asetelma, kuivatut appelsiiniviipaleet, sellofaaniset lahjapussit ja linnuille ruokaa.)

Eli tämä kirja on kuin tehty minulle :)

Vuosi 2012 on lähtenyt blogissa harvalla päivitysvauhdilla liikkeelle. Sama hiljainen tahti jatkuu.
Blogini 5-vuotis synttäritkin meni huomaamatta ohi.

 

Pikkuleivät ja marengit







Kummipoika täytti vuoden. Tein juhliin pikkuleipiä ja marenkeja. Pikkuleivät koristelin sulalla suklaalla. 

Kampasimpukat lime-korianterikastikkeessa





Kastike:

1 salottisipuli hienonnettuna
1 tl sambal oelekia
½ valkosipulinkynsi siivuina
1 dl valkoviiniä
½ limetin mehu
2 rkl vispikermaa
100 g voita huoneenlämpöisenä
2 rkl tuoretta korianteria ohuina suikaleina
suolaa
valkopippuria

* Sekoita kattilassa kaikki muut ainekset kermaa, voita ja korianteria lukuun ottamatta. 
* Keitä, kunnes nestettä on enää jäljellä pari ruokalusikallista, lisää kerma ja kiehauta.
* Ota kattila liedeltä ja vatkaa voi seokseen nokare kerrallaan.
* Lämmitä tarvittaessa kastiketta varovasti, jos se jäähtyy liiaksi niin ettei voi enää sula siihen, mutta älä anna kastikkeen kiehua.
* Mausta suolalla, pippurilla ja korianterilla.

Kampasimpukat

200g pakastekampasimpukoita

* Sulata kampasimpukat yön yli jääkaapissa esim. siivilässä.
* Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla ja öljyä kevyesti.
* Mausta suolalla ja pippurilla.
* Paista kuumalla pannulla 1-2 min. koosta riippuen kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

(Alkuruokana tarjottaessa kampasimpukoita on hyvä varata 3 kpl ruokailijaa kohden. Tällä ohjeella kastiketta on neljään annokseen, mutta 200 g kampasimpukoita riittää noin kahdelle. )

* Annostele kastiketta lautaselle ja asettele kampasimpukat päälle. Koristele korianterinlehdillä.


Kampasimpukoista ei ihan lemppareita tullut, mutta onpa nyt ainakin maistettu miltä ne maistuvat. Maku oli aika kalamainen. Muuten tein ohjeen mukaan, mutta siivilöin kastikkeen ennen voin lisäystä. Reseptin nappasin Heidi Sohlbergiltä. Hän teki näitä kampasimpukoita Neljän tähden illallisessa.

Uuden vuoden toivotus



Rakettien räiskettä, pullojen poksetta, naurua ja riemua!
Hyvää Uutta Vuotta 2012!


 


Tämän vuoden juhlinta tapahtuu kodin ulkopuolella, joten mitään ihmeitä ei iltaa varten ole tehty.






Juomaksi nappasin kaupan hyllyltä Vieraan miehen sekä Satokauden omenasiideriä.

 

Joulu 2011


Tänä vuonna vietimme (parin vuoden tauon jälkeen) jouluaaton vanhempieni luona. Tarjolla oli äidin valmistamia jouluherkkuja: laatikoita, kinkkua, karjalanpaistia, lohta jne. Joulupöydästä löytyi myös veljeni tyttöystävän valmistamaa saaristolaisleipää, joka on nii-iin hyvää :)
Toimme tullessamme Rocky road lakritsitoffeita sekä glögikakun.

Kilttinä oltiin tämäkin vuosi. Tässä joitakin pukin tuomia lahjoja:


 


  Eli paistokasari, tarjotin, kuoharia, kynttilän jalka ja parit tuikkukipot.  
 

Vaalea glögikakku

 

Noin 12 annosta

Pohja:

150 g piparkakkuja
100 g voita

Täyte:

1 prk vispikermaa (2,5 dl)
noin 200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g Fazerin valkoista leivontasuklaata
2 tl vaniljasokeria
noin 0,5 dl sokeria
1 dl vettä
1 dl vaniljaista vaaleaa glögiä
2 pss Vegegel-hyytelöimisainetta

Pinnalle:

4 dl vaniljaista vaaleaa glögiä
1 dl Multi-hyytelösokeria
 

* Murusta piparkakut. Sulata rasva ja sekoita se piparkakkumurujen joukkoon.
* Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.
* Painele piparkakku-rasvaseos vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin.
* Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon tuorejuusto, sokerit sekä sulatettu valkosuklaa.
* Kaada kattilaan vesi sekä glögi. Lisää vegegel-jauhe ja sekoita.
* Kuumenna seos kokoa ajan sekoittaen.
* Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon hyvin sekoittaen.
* Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita.
* Anna hyytyä 2-4 tuntia.
* Kuumenna kiilteen glögi ja multi-hyytelösokeri kattilassa. Keitä noin puoli minuuttia.
* Anna seoksen hiukan jäähtyä ja lusikoi varovasti kakun pinnalle.
* Anna hyytyä.

 

Kokeilin hyydyttää juustokakun ilman liivatetta ja ilokseni onnistuin siinä :) Vegegeliä tulen siis jatkossakin käyttämään. Kriittisin vaihe taitaa olla siinä vaiheessa, kun hyytelöseos lisätään tuorejuustoseoksen joukkoon. Itse tein sen parissa osassa. Hyytelöseos on aika nopea jähmettymään..
Kaikkea kiillettä en saanut kakkuun uppoamaan, jäiköhän sitä noin vajaan desin verran kattilaan.

24. Joulukalenteriluukku




Hyvää joulua!


Tässä viimeisessä luukussa tyhjennetään kaikki kaapista löytyvät vaahtokarkit, suklaat, pähkinät ja namut. 
Niistä syntyy Rocky road- lakritsitoffeet. Näitä tehdessä päässä oli vain ajatus, että onko tämä laillistakaan?
Ohje on Kotivinkin jouluherkut-lehdestä ((2/11).





Rocky road- lakritsitoffeet
40 palaa

200 g maitosuklaata
250 g tummaa suklaata
1 prk (400g) sokeroitua kondensoitua maitoa
50 g voita
200 g lakupaloja
100 g vaahtokarkkeja
3 dl suolapähkinöitä


* Paloittele suklaat.
* Sulata suklaat, kondensoitu maito ja voi paksupohjaisessa kattilassa keskilämmöllä välillä sekoittaen.
* Leikkaa lakritsipalat ja vaahtokarkit pienemmiksi.
* Sekoita lakritsipalat, vaahtokarkit ja pähkinät suklaamassan joukkoon.
* Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
' Anna jähmettyä jääkaapissa noin 4 tuntia.
* Leikkaa paloiksi.
* Säilyy huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin viikon.


 

23. Joulukalenteriluukku



 

"Kohta loppuu kiire, lento 
  - alkaa joulun aika rento. 
Hiljaisuutta kuulostele,
  nuku, syö ja nautiskele.
  Kunnossa on silloin kuosi ,
  kun taas alkaa uusi vuosi!"


 
Kakkupapereita voi myös käyttää paketoinnissa. (Idea Anu Harkilta.)

22. Joulukalenteriluukku




Kaikkien aikojen joulu-lehdestä löytyi tällainen hauska jälkiruoka.
Itse tein puolikkaalla ohjeella, mutta silläkin olisi saanut 4 annosta aikaiseksi.
 

 

Glögihyytelömaljat 
4 annosta






5 dl omenatuoremehua
1 dl sokeria
10 kokonaista neilikkaa
6 kokonaista kardemummansiementä
2 kanelitankoa
5 cm:n pala tuoretta inkivääriä
5 liivatelehteä

Kardemummamarenki:

1 kananmunan valkuainen
2 rkl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
reilu ripaus kardemummaa
mantelilastuja


* Kiehauta kattilassa omenamehu, sokeri ja mausteet. Jäähdytä glögi.
* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Siivilöi mausteet pois glögistä.
* Kuumenna glögi lähelle kiehumispistettä.
* Purista liivatteista vesi pois ja liuota ne glögin joukkoon.
* Kaada glögi hiukan jäähtyneenä tarjoiluastioihin.
* Peitä lasit ja nosta glögit jääkaappiin hyytymään.
* Vaahdota valkuainen kiinteäksi vaahdoksi.
* Lisää tomusokeri vaahdottamisen loppuvaiheessa pienissä erissä. Lisää myös sitruunamehu ja kardemumma.
* Jaa marenki hyytelöiden päälle.
* Ripottele pinnalle mantelilastuja.
* Nosta hyytelömaljat grillivastusten alle pariksi minuutiksi.
* Ota pois, kun pinnalla on kaunis väri. Varo, etteivät pala!
* Tarjoa heti.

 

21. Joulukalenteriluukku

 


Vuosia minua ällötti amerikkalaisten tapa juoda munatotia. Luulin aina, että kananmunat ovat juomassa raakana..
Noh, tänä vuonna sitten korjasin tämän harhaluulon ja valmistin pari annosta munatotia.
Eikä tämä hassumpaa juomaa ollutkaan. 
 Ohje on Kaikkien aikojen joulu-lehdestä ((1/2011) ja tein noin 1/4 ohjeella. Tällä määrällä tuli 2 lasillista. Alkoholina oli konjakki, vaikka jaloviinakin kävi mielessä..


Eggnog eli munatoti

4-6 annosta




8 dl maitoa
2 kanelitankoa
10 mausteneilikkaa
2 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
5 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1- 2 dl rommia, konjakkia tai viskiä
Ripaus muskottipähkinää


* Laita kattilaan maito, kanelit ja neilikat.
* Kiehauta seos ja keitä miedolla lämmöllä noin 3-4 minuuttia.
* Anna maustua 10 minuuttia ilman lämpöä.
* Siivilöi mausteet pois ja kaada maito takaisin kattilaan.
* Vatkaa kerma vaahdoksi.
* Sekoita kananmunat kevyesti ja lisää niiden joukkoon sokerit.
* Lisää kananmunaseos maidon joukkoon. Kuumenna, mutta älä keitä.
* Nosta kattila liedeltä.
* Lisää lopuksi kermavaahti sekä alkoholi.
'* Kaada munatoti tarjoiluastiaan/ -astioihin ja koristele jauhetulla muskottipähkinällä.
 

20. Joulukalenteriluukku

 


 


Piti tehdä jouluista pannacottaa, mutta niin vaan ihanat mansikat veivät luumuista ja glögistä voiton.
Mansikat voi myös korvata esim. karpaloilla.
 Pinnalla vielä loraus ruokosokerisiirappia. Tämä helppo ja nopea ohje on multipaketin kyljestä.





Pannacotta

4–6 annosta

1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
5 dl kermaa tai maitoa (tai näiden sekoitusta)
1 tl Dansukker Vaniljasokeria

Tarjoiluun
marjoja, hedelmiä tai marjakastiketta

* Sekoita kerma ja sokerit kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin puoli minuuttia.
* Kaada seos jälkiruoka-astioihin.
* Hyydytä jääkaapissa parista tunnista seuraavaan päivään. 

Huom! Kermalla saat täyteläisen, maidolla tai kermamaidolla kevyemmän pannacottan.
Mikäli haluat pannacottasta kiinteämmän, käytä vain 4 dl kermaa tai maitoa.

Tarjoa marjojen, marjakastikkeen tai hedelmäpalojen kanssa.


 

19. Joulukalenteriluukku





Tässä luukussa valmistetaan pikkulinnuille purtavaa.
Ohje on Keskisuomalaisesta:





Tarvikkeet kolmeen pieneen tai yhteen isoon kakkuun:

500 g munkinpaistorasvaa/ kookosrasvaa
1 l auringonkukan siemeniä yms. linnun siemeniä
Narua ja kakkuvuoka/ muu muotti




* Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä.
* Sekoita sulan rasvan joukkoon siemenet.
* Kaada/ lusikoi seos kakkuvuokaan/muottiin.
* Anna kakun jähmettyä viileässä.
* Irrota kakku vuoasta ja sido naru. (Irrottamista helpottaa, kun kastat vuoan ensiksi lämpimään veteen.)
* Ripusta pihalle.



 

18. Joulukalenteriluukku

 

Piparkakkutaikina ja suolapähkinät kohtaavat ja tuloksena on suolapähkinäpipareita.
Ohje on Myllyn Parhaan. 


 


Suolapähkinäpiparit (noin 30 kpl)

500 g piparkakkutaikinaa
3 dl suolapähkinöitä


* Levitä taikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön noin 20 minuutin ajaksi.
* Leikkaa 2 dl suolapähkinöitä veitsellä tai monitoimikoneella rouheeksi, jätä loput koristeeksi.
* Sekoita rouhe ja taikina käsin tasaisesti ja leivo taikinasta paksu pötkö.
* Leikkaa taikinapötkö noin 30 osaan ja pyörittele palaset palloiksi.
* Asettele pallot väljästi leivinpaperille uunipellille, painele hieman matalammiksi ja laita jokaisen keskelle suolapähkinä.
* Paista 200-asteisen uunin keskiosassa 5-8 minuuttia.

 

17. Joulukalenteriluukku




Rehellisyyden nimissä tunnustan, että joulukorttien askartelu oli tänä vuonna aika tikkuista puuhaa..Muutamaan otteeseen yritin kortteja tehdä, mutta inspiraatio oli vain aina hukassa. Joten tänä vuonna osan postilaatikkoon on kolahtanut ihan perinteinen kaupasta ostettu kortti ;)

Tiimarin lehtisestä lähti idea noihin sydämistä tehtyihin joulukuusiin. Eli sydämet on vain yksinkertaisesti painettu leikkurilla ja liimattu kuusen muotoon.
Korttipohjissa oli valmiina tuollaiset piparireunat.